torstai 3. toukokuuta 2018

Mitkä on teidän perheen suosikkiruuat?

Uusimassa Pirkka-lehdessä oli juttu perheiden lempiruuista. Nämä suosikkiruuat ovat artikkelin mukaan pysyneet samanlaisina vuosikymmenten ajan. Ainoastaan ruuan tuunaustavat vaihtelevat. K-ryhmän teettämän Ruokareviiri-tutkimuksen mukaan
"64 prosenttia suomalaisista kertoo olevansa hyvin kiinnostuneita ruoasta ja ravinnosta. Tästä huolimatta arjessa pyörii tyypillisimmillään vain 9 ruokalajia. Tällä hetkellä suosikkiruokien kärjessä ovat uunilohi, liha-makaronilaatikko ja lihapullat."
Suosikkiruokien joukkoon kuuluivat yllä mainittujen lisäksi itse tehty pitsa, lasagne, tortillat, paistettu kala, kalakeitto ja lämpimät voileivät.
https://arkipaskaruokaa.blogspot.fi/
Mitkä on teidän perheen lempiruuat?
Nähtävästi sitä itsekin kuuluu oman perheen kanssa tähän enemmistöön. Olemme hyvin kiinnostuneita ruuasta ja sen sisällöstä. Haluamme mieheni kanssa tarjota perheelle ja ennen kaikkea kasvaville lapsillemme ravintorikasta ja monipuolista ruokaa kasvun ja kehityksen tueksi. Emme kuitenkaan halua ruuan olevan "vain" noita yllä olevia ruokia. Siksipä tämä Arki(paska)ruokaa-blogikin on syntynyt. Tämä jaksaa motivoida itseäni yhä tutkimaan uusia tuttavuuksia ja uusia tapoja laittaa näitä suosikkiruokia.


Meillä ei lapset vaan välitä (varsinkaan tyttö yllättäen) mistään makaronipohjaisista uuniruuista. Makaronilaatikko ja lasagne on aika yökköjä. Kuitenkin punainen liha, kala kaikissa muodoissa ja pinaattikeitto uppoaa hyvin. Myös itse tehty pitsa ja tortillat on ikisuosikkeja. Myös kuvista löytyvät The Chefin tekemät hampurilaiset maistuvat aina koko perheelle. Myös erilaiset variaatiot pastaruuista maistuu. Alla kuvia meidän perheen suosikkiruuista. Näissä on havaittavissa myös tuo Ruokareviiri-tutkimuksessakin mainittu ruokien tuunaus. Ei meillä joka päivä syödä Bolognesea tai edes vuohenjuustolla tuunattuna. Kyllä se välillä on ihan perusjauhelihakastiketta ja vielä ruskeassa kastikkeessa. <3
 
https://arkipaskaruokaa.blogspot.fi/
Vuohenjuustolla tuunattu Pasta Bolognese - lue resepti



https://arkipaskaruokaa.blogspot.fi/
The Chefin hampurilaisateria

https://arkipaskaruokaa.blogspot.fi/
Maailman paras italianpata - lue resepti


https://arkipaskaruokaa.blogspot.fi/
Grillattu naudan pihvi fetasalaatilla



https://arkipaskaruokaa.blogspot.fi/
Ikisuosikki tortillat omilla suosikkitäytteillä




4 kommenttia:

  1. Vauva on vielä maitoruokinnalla, mutta meillä aikuisilla nuo lempiruuat (tai ruuat joita useimmiten tulee tehtyä..) taitavat olla niitä aikalailla perinteisiä :D

    VastaaPoista
  2. Meillä ei syödä suomalaisia aterioita kovinkaan usein, mutta muuten sama juttu - samat ruoat pyörii arjessa ja siihen pitää aina itseään välillä herätellä että vaihtelu virkistää! Lihapullat kuulostaakin nyt tosi hyvälle!

    VastaaPoista
  3. Meillä siis ihan tuiki tavalliset perusruuat ovat se juttu. Ensinnäkään aikaa ei olisi tehdä mitään hienoja ja toisekseen lapset eivät sitä kuitenkaan söisi. Eli toistaiseksi mennään ihan perusruuilla, just nää makaronilaatikot, lohikeitto, uunilohi, siskonmakkarakeitto, kinkkukiusaus jne.

    VastaaPoista
  4. Jos pojalta kysytään, hän söisi vain makaronilaatikkoa, minun isoäitini lasagnea ja kanakastiketta.

    Tykkään itse tehdä paljon erilaisia ruokia, mutta ne eivät valitettavasti maistu pojalle. :(

    VastaaPoista

Kiitos, kun olet yhteydessä minuun!