torstai 17. toukokuuta 2018

Retroruuan jalanjäljillä

Tämä raaka-aine jakaa kansaa. Osa rakastaa, osa ei voi sietää. Minä kuulun tuohon ensimmäiseen osaan. Rakastan maksaa. Omassa perheessä lapset syö sitä, mies sietää. Joskus tätä on vaan pakko tehdä kotonakin. Tämä blogikirjoitus on ensimmäinen osa retroruuan parissa.


Tein ensimmäistä kertaa eläissäni jauhemaksasta kastikkeen. Lähi-Prismassa oli jauhemaksaa 30 prosentin alennuksessa. Maksa ja muut sisäelimet ovat muutenkin edullista ruokaa, ja tuo ale teki ruuan vielä edullisemmaksi.


Alkuperäisen reseptin löysin Yhteishyvästä. Minulla ei ole basilikaa erikseen kuivattuna, joten korvasin alkuperäisestä ohjeesta poiketen basilikan pitsamausteella. Tulisen sinapin sijasta käytin Kotisinappia. Myös ruuanvalmistuskerma korvautui kuohukermalla. :) Ruoka syödään tuppipottujen eli kuorineen keitettyjen perunoiden kanssa.
https://arkipaskaruokaa.blogspot.fi/
Jauhemaksakastike
Jauhemaksakastike
400 g jauhettua naudanmaksaa
3 dl vettä
2 dl kuohukermaa
1 sipuli
voita paistamiseen
1 rkl vehnäjauhoja suurustukseen
sinappia
pitsamaustetta
meiramia


Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota se voissa. Lisää maksa. Paistaessa jauhelihaa, hienonna maksa muruiksi lastalla, ettei se jää ikäviksi "klönteiksi". Lisää vesi ja kerman sekaan sekoitettu vehnäjauho kypsän maksamurun sekaan. Sekoita hyvin ja lisää mausteet makusi mukaan. Laitoin sinappia reilun ruokalusikallisen verran ja pitsamaustetta aika lailla samna verran. Meiramia lisäsin noin teelusikallisen.


Arjen helpottamiseksi tein tämän ruuan jo aamulla valmiiksi. Latasin tuppipotut keitinveteen odottamaan. Annoin lapsille ohjeen laittaa vesi kiehumaan tiettyyn aikaan, jotta ehtivät syödä ennen treenejä. Tämä oli kyllä kätevää. Molemmat ehtivät syödä kunnon ruuan ennen treeneihin lähtöä. 👊


Perheen arvio:
tyttö: YÖK
poika: yök
mies: ihan ok
minä: <3<3<3


Mitä sinä pidät maksasta?



8 kommenttia:

  1. Jauhemaksakastike ja peruna, edullista, simppeliä ja hyvää. Vieläkin muista tuon yhtenä lemppareistani ala-asteen kouluruokailuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin sitten testaamaan! Saat sitten pikkuneidinkin totuttaa maksan makuun. :)

      Poista
  2. Jauhemaksapihvit oli ihan kauhis koulussa ja varmaan se mielessä ei itse tulisi tuotteeseen kaupassa tartuttua - maksasta kyllä muutoin itse tykkään, mutta en ole valmistanut, koska mies ei sitä mahtaisi syödä ja toisekseen sen kai aika helposti saa sitkeäksi jos liian kauan paistaa..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksan kypsentämisessä tosiaan pitää olla tarkka. Sitkeä kengänpohja on ikävää syödä, on se sitten maksaa tai lammasta yms. :) Meilläkään ei kaikki siitä niin välitä, mutta minä vaan en välillä välitä.

      Poista
  3. Valmis saarioisten maksalaatikko menee, mutta muuten jää kyllä maksat syömättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiit maksalaatikot on ihan parhautta. Tosin rusinattomana. :)

      Poista
  4. Uh, maksa ei ole mieleeni ollemkaan. Maksalaatikkoa saatan vähän syödä, mutta muuten en siedä sen makua :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusinatonta maksalaatikkoa, kiitos. :) Maksa tosiaankin jakaa mielipiteet.

      Poista

Kiitos, kun olet yhteydessä minuun!