perjantai 26. lokakuuta 2018

Yhden pannun juustoinen porokeitto

Löysin pakkasta siivotessa vielä yhden poronkäristysliha-annoksen. Olen tänne blogiin aiemminkin kokkaillut poronlihasta. Postauksen voit lukea tästä.  On muuten hauska huomata, miten oman blogin ulkoasu on muuttunut ihan jo reilussa puolessa vuodessa. :)

Jotenkin oli sellainen tunne, että perinteinen käristys ei maistu, vaan lihasta on saatava jotain muuta. Päädyin tekemään siitä keittoa. Olen joskus syönyt Lapin ukon keittoa ja siitä se ajatus lähti alkaa tuunailemaan omaa porokeittoa. Tähänhän keittoon sopiii poron lisäksi myös ihan hirvenkäristyslihakin kaupan pakastealtaasta. Oma poronliha on suoraan lappilaiselta poromieheltä saatua.
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Juustoinen porokeitto:
400 g poron- tai hirvenlihaa
250 g keittojuureksia
8 perunaa
iso sipuli
200 g Koskenlaskija-sulatejuustoa (kylmäsavuporo)
1 dl kuohukermaa
lihaliemikuutio
suolaa
mustaapippuria
voita
vettä

Ota liha ja keittojuurekset sulamaan tuntia ennen. Kuori ja kuutioi perunat ja sipuli keittoon sopiviksi paloiksi. Sipuli voi jäädä isohkoiksi lohkoiksi. Laita voi sulamaan kattilaan. Kun kattila on kunnolla kuuma, laita poronliha sekaan. Ruskista ne ja mausta pippurilla ja suolalla. Laita sipulit joukkoon ja ruskistele niitä hieman, että ne pehmenevät. Seuraavaksi lisää keittojuurekset ja kuullota niitä. Esilämmitä halutessasi vesi vedenkeittimellä. Seuraavaksi lisää perunalohkot ja (esilämmitetty) vesi. Kun keitto kiehuu, lisää sulatejuusto paloiksi pienittynä ja lihaliemikuutio. Keittele hiljalleen 15-20 minuuttia, jotta perunat kypsyvät. Lisää kerma ja keitä vielä hetkinen. Lisää vettä tarvittaessa, jos keitto tuntuu liian paksulta. Itse tykkään, että tämä keitto saa olla täyteläisen paksu. Ei kuitenkaan kastike. :) Sekoittele huolella, että sulatejuusto sulaa. 
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Keitto sai suuren suosion perheen parissa. Poika kehui keittoa maasta taivaisiin. Keitto oli leivän kanssa tarjoiltuna sen verran ytyä tavaraa, että jaksoivat lapsetkin treenata hyvin. Monesti keitot eivät riitä pitämään nälkää yksinään.

Se mitä arvostan tässä keitossa myös on tämä yhden pannun periaate. Ruoka valmistuu nopeasti ja ylimääräistä tiskiä ei synny! Näitä ruokia pitää kehitellä lisääkin.

Perheen arviot:
minä: Ihanan täyteläinen maku ja koostumus!
The Chef: Hyvää
Poika: Ihan parasta!
Tyttö: On kyllä hyvää!

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Onko tuorepuuro tuttua?

Tuorepuurot ovat viime aikoina olleet kovasti pinnalla. Meidän perheessä tehtiin niitä paljon esikoisen ollessa vielä ainokainen. Kun tyttö syntyi ja alkoi siirtyä kiinteisiin, hän ei yllättäen tykännyt tuorepuuroista. Näin ollen tuorepuurot jäivät meidän perheessä unholaan ihan viime aikoihin.

Tuorepuurot on siitä kivoja, että ne toimii hyvin sekä aamu-, ilta- ja välipaloina. Minulla on usein tuorepuuro mukana töissäkin välipalana jopa ilman ainaista kylmäsäilytysmahdollisuutta. Olenpas pakannut tällaisen joskus myös nsellaisen tytölle evääksi reissuunkin. Usko tai älä. Meidän perheessä tyttö nykyäään tykkää näistä ja poika ei. Poika rakasti näitä vauvana.
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Tuorepuuro (1 annos):
1 dl (kaura)maitoa
1 dl haluamiasi puuroryynejä (kaura, ruis, kauraruis...)
0,5 dl pellavasiemenrouhetta
1 dl rahkaa /luonnonjugurttia /banaani
marjoja
(hunajaa, kaakaojauhetta)

Sekoita ainekset kulhoon ja anna "kypsyä" yön yli. Aamulla puuro on valmis nautittavaksi.

Tuorepuurot on mielestäni hitti, koska näiden aineksia voi muutella ihan oman mielen mukaan ja tehdä helposti jokaiselle omanlaisen puuron. Myös vegaanille ja gluteenittomalle tämä puuro sopii muunneltavuutensa takia.

Mulla liittyy itse asiassa tuorepuuroihin muisto ajalta, kun ei edes tiedetty mikä tuorepuuro on. Tykkäsin ja tykkään edelleen Weetabixeistä. Tein silloin tällöin maidosta, Weetabixistä ja marjoista sekoituksen, nostin jääkaappiin ja söin aamulla. Mä olin silloin niin aallonharjalla trendeissä. 😁

tiistai 23. lokakuuta 2018

30 kysymystä ja 30 vastausta

Lukaise seuraavaksi vähän erilaisia asioista minusta. Toivottavasti tulee jotain uutta? Tämä on vähän jatkoa aikuisten ystäväkirjalle, josta tein kans postauksen viime keväänä. Poimin tämän kivan haasteen tuulaannelin blogista samoin kuin aiemmankin.
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Avioliittoja: yksi vuodesta 2000 lähtien ❤

Kihloissa: 2 kertaa

Lapsia: 2 ihanaa teiniä, tyttö ja poika

Lemmikkejä: Cockerspanieli Hertta

Leikkauksia: yksi

Tatutointeja: kaksi

Lävistyksiä: 6

Muuttoja: niin monta, että en enää edes muista… Olisko 14? Tässä viimeisimmässä on tullut vietettyä aikaa reilu 11 vuotta.

Ottanut lopputilin: kyllä. Monesti. Viimeisimmän kerran 2016. Lähdin vakkarityöstä määräaikaiseen ja sillä tiellä ollaan edelleen. Unelmaduunissa ❤
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Ollut saaressa: Juu.

Autosi: kaksi vuotta vanha Skoda Octavia farmari

Ollut lentokoneessa: monet kerrrat. Tykkään lentää sen nopeuden takia. Muuten itse lentokoneessa olossa ei ole mitään muuta kuin… Tylsyyttä..

Onko joku itkenyt vuoksesi: Kyllä taitaapi olla.

Ollut rakastunut: ❤ Olen edelleen.

Ollut ambulanssissa: Joo.

Luistellut: Ihan olen harrastanut muodostelmaluistelua. Joka talvi luistelen ulkojäillä perheen kanssa. Taitoluistimet on vaihtuneet hokkareihin.

Surffannut: En ole.

Ollut risteilyllä: Perusristeilyillä Helsinki-Tallinna-Helsinki, Helsingistä ja Turusta Tukholmaan. Niin ja kerran olen mennyt Norjan Bergenistä Shetlannin saaren kautta Fär-saarille ja takaisin partioleirille. En tykkää olla vesillä.

Ajanut moottoripyörällä: En. Kyydissä olen ollut muutamia kertoja. Nuorempana, ennen lapsia haaveilin moottoripyörästä. Pitäisi ajaa kortti. Ei ole enää haaveena.

Ratsastanut hevosella: Lukuisat kerrat. Nyt syyslomallakin on tarkoitus lähteä Muhokselle Kuiskeen tilalle islanninhevosella ratsastamaan.

Lähes "kuollut": Juu. Lapsena.

Ollut sairaalassa: Silloin lapsena ja aikuisena lasten syntymien johdosta.

Suosikkihedelmäni: Ei mulla ole suosikkihedelmää. Syön kausihedelmiä, jotka ovat aina parhaita tiettyyn aikaan vuodesta. Nyt menee paljon sitruksia ja ne paranevat koko ajan syksyn edetessä.

Aamu vai ilta: Tämä on paha. Tykkään rauhallisista, hitaista aamuista perheen, Kalevan ja kahvin kera. Mutta pidän myös illoista yhdessä puolison kanssa sohvalle käpertyneinä.

Lempiväri: vihreä

Viimeisin puhelu: Tätini kanssa

Viimeisin viesti: Pojan kaverin äidin kanssa.

Kahvi vai tee: Kumpikin. Aamulla kahvia, iltaa kohden teetä.
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Kissa vai koira: Ehdottomasti koira!
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Paras vuodenaika: Kesä. Tosin tykkään kaikista Suomen vuodenajoista. Tämä kuulas ja kirkas syksykin väriloistonsa kanssa on aivan upea!

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Maailman parhaimman pannukakun tittelin perijä?

Yhteishyvä jakoi Rahkapannarin ohjeen kuluvalla viikolla. Se vaikutti heti niin houkuttelevalta, että piti tallettaa testausta varten. Viimeisen reilun kymmenen vuoden ajan meillä on tehty Maailman parasta pannaria. Ohjeen löydät tästä. Nyt on löytynyt haastaja!
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/

https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Rahkapannari:
250 g maitorahkaa
6 dl maitoa
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
4 tl sokeria
2 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua voita

Vatkaa rahkan koostumus purkissa. Lisää kananmunat ja puolet maidosta rahkaan sekaan ja sekoita hyvin. Lisää kuivat aineet sekaan hyvin sekoittaen. Lisää loput maidot edelleen sekoittaen. Lopuksi lisää sulan voin ja sekoitat. Anna turvota 30 minuuttia. Paista 225 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes pannaria on kauniin ruskea.

Pannaria nautittiin itse tehdyn raparperihillon kanssa. Ohjeen löydät tästä. Samalla ohjeella voit tehdä hilloa myös muista marjoista.

Tuunausajatus:
Jättämällä sokerit pois tästä sää suolaisen pannarinkin. Päälle voit tehdä vaikkapa perunavohveleissakin käytettyä kinkkutäytettä. Ohjeen löydät tästä. Toki taikinan sekaan itsessäänkin voi sekoittaa vaikkapa kinkkusuikaleita tai hyvin valutettua tonnikalaa. Mahdollisuudet on monet!
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Perheen arvio:
IHAN PARASTA! Parempaa kuin Maailman paras pannari.

Uusi voittaja on selvillä ja tittelin omistaja vaihtui. Uusi maailman paras pannari on Rahkapannari! Testaa!!!

lauantai 20. lokakuuta 2018

Ekokosmetiikkaa kotona - edulliset hiustenhellimistuotteet

Olen viime aikoina huomannut herkistyneeni todella paljon hiusväreille ja hiustenmuotoilutuotteille. Minun on pitänyt alkaa miettiä hiusten värjäämisen vähentämistä, kiitos värjäyksen jälkeen kutisevan ja kihelmöivän päänahan. Sen lisäksi atoopikkona kärsin koko ajan pienestä kuivuudesta ja kutinasta päässä. Ei ole muuten kiva juttu!

Siksi olenkin alkanut pohtia tosissaan oma hyvinvointiani. Myös päänahan näkökulmasta. Olen vaihtanut kaikki hiustenhoitotuotteet päänahkaa hoitaviksi. Hiusten värjäämisellekin pitää keksiä vaihtoehto. Värin lisääminen päänahkaan asti ei voi enää olla ainoa vaihtoehto...
Kuva Pixabay

Kuva täältä.

Hellin hiuksiani ja päänahkaani läpi vuoden kookosöljyllä. Usein laitan siitä hiusnaamion vaikuttamaan yöksi ja pesen sen aamulla pois. Tämän jälkeen vaan pitää kyllä laittaa petivaatteekin pesuun, vaikka vuoraan tyynyn pyyhkeellä. En tykkää kookoksen tuoksusta kuitenkaan niin paljon. Alta löydät mun ekovinkit tällaisen moniongelmaisen päänahan kanssa.

Hiusnaamio:
Hiero kookosöljyä hiuksiin, hiuspohjaan ja varsinkin hiusten juuriin.
Anna vaikuttaa vähintään 15-30 minuuttia tai jopa yön yli.

Päänahankuorinta-aine:
Lisää shampooseen tai kookosöljyyn yksi ruokalusikallinen sokeria.
Hiero päänahka huolellisesti läpi ja huuhtele huolella.
Toistan kuorinnan yleensä kerran viikossa.

Tykkään itse varsinkin tuosta kookosöljykuorinnasta. Se hoitaa samalla naamion kaltaisesti sun hiuksia ja hiuspohjaa. Näiden hiusten ja hiuspohjan hoitamiseen tarkoitetut tuotteet on ekologisuuden lisäksi vielä edullisia. Suosittelen kokeilemaan!

Käytätkö sinä itse tehtyjä hiustenhoitotuotteita tai mitkä on sun täsmävinkit kuivan ihon/päänahan hoitoon?


tiistai 16. lokakuuta 2018

Yhden pannun tomaattinen linssipasta

Joinain päivinä kaapissa ei ole ruokaa. Tuttu tunne? Kummasti sieltä sitten löytyy näitä nyhjää tyhjästä -aineksia ja lopputuloksena on maistuva pöperö. Joskus vähemmän onnistunut kuin toisella kertaa. Tästä ruuasta tuli nyt niin onnistunut, että haluan jakaa sen teillekin!
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Säilytän tiettyjä kuiva-aineita jatkuvasti kaapissa, jolloinka niistä on helppo kokata tarpeen vaatiessa nopeastikin ruokaa. Näitä on erilaiset pavut, linssit, tomaattimurskat, pastat ja muut säilykkeet. Toki pakkasestakin löytyy aina vihanneksia marjojen ja sienien lisäksi. Joskus jopa lihaa, kun löydän punaisia aletarroja.

Pidän myös kokkauksen helppoudesta ja nopeudesta. Plussaa on aina se, kun tiskiäkin syntyy mahdollisimman vähän. Siksi suosin yhdessä pannussa valmistettavia ruokia. Tsekkaa esim. Pannukiusaus ja Texmex-henkinen yhden pannun paistos. Nyt tämä yhden pannun sarja saa jatkoa.

Yhden pannun tomaattinen linssipasta:
1,5 dl punaisia linssejä (kuiva)
iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattimurskaa (Mutti)
(loraus Sriraza-kastiketta)
tomaattipyrettä
1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
suolaa
mustaapippuria
1/2 pussia Penne-pastaa
n. 8 dl vettä

Kuori ja hienonna sipulit. Huuhtele linssit. Lisää öljy pannulle ja kuullota sipulit ja linssit siinä. Lisää chili- ja paprikajauhe sekaan. Kaada tomaattimurska ja puolet vedestä pannulle. Huuhtele lopulla vedellä tomattimurskapurkki. Saat sielä kaiken käyttöön. Älä vielä kaada loppuja vesiä. Keittele linssi-tomaattimurskaseosta 10-15 minuuttia pannulla ja hämmennä välillä. Lisää seuraavaksi pasta sekaan ja sekoita hyvin. Kaada loppu vesi sekaan. Lisää suola, pippuri, tomaattipyre ja Sriraza. Tomaattipyreen ja Srirazan määrän, kuten muut mausteet voit päättää itsekin. Pyreen ja Srirazan voi jättää poiskin. Anna kiehua hiljalleen, kunnes pasta on kypsää. Lisää välillä tarvittaessa vettä ja hämmentele. Maista ja mausta vielä lisää tarvittaessa. Nauti esim. Ciabattan kanssa. Pastan päälle sopii esim. Parmesan.

Perheen arviot:
minä: Hyvää!
The Chef: maistuu
Tyttö: On kyllä hyvää! (JEEE!!!)
Poika: ei ollut syömässä

maanantai 15. lokakuuta 2018

Bataatti-lehtikaalisosekeitto yllättää ja lämmittää syysiltana 💓

Jääkaappiin oli taas kertynyt muuttuneiden suunnitelmien myötä juureksia ja vihanneksia. Niillehän piti löytää hyötykäyttöä. En voi sietää ruokahävikkiä. Ruokahävikin välttämiseksihän minä hyvin pitkälle suunnittelen tosi tarkkaan mitä kaupasta ostetaan. Välillä (kuulemma) saatan The Chefin mielestä niuhottaakin kaupassa, kun jää- ja kuivakaapista ei löydy mitään ylimääräistä. :) Sovittiinkin sitten, että käydään yhdessä enemmän taas kaupassa. Hän ylläpitää sitten tätä meidän "suunnittelemattoman ruuan" arsenaalia. Totta puhuen meidän perheen ruokaostosten budjetti olisi varmasti kaksinkertainen, jos The Chef huolehtisi yksin meidän perheen ruokahuollosta. Ehkä me sitten täydennetään toisiamme tässäkin asiassa. 💕
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Bataatti-lehtikaalisosekeitto:
noin 500 g bataattia
150 g lehtikaalta
iso sipuli
1 chili
2-3 perunaa koon mukaan
kasvisliemikuutio
suolaa
mustaapippuria
1 dl kuohu-/kaurakermaa
vettä
öljyä

Kuori bataatti, perunat ja sipuli. Lohko ne.  Hienonna chili siemenineen. Poista lehtikaaleista ruodot ja hienonna ne. Lisää kaikki lohkotut ja hienonnetut kasvikset/juurekset kattilaan. Lisää sinne öljyä ja kuullota ne. Lisää kasvisliemikuutio ja 2 dl vettä. Kypsennä kasvikset ja juurekset. Mausta makusi mukaan suolalla ja mustallapippurilla. Lisää kerma. Soseuta. Lisää tarvittaessa lisää vettä.

Halutessasi voit tarjoilla sosekeiton lisänä turkkilaista jugurttia, raejuustoa tai muuta proteiinin lähdettä yms. Ruokaisuutta saat lisää lisäämällä keittoon erilaisia pähkinöitä. Keiton kanssa nautittavaksi sopii myös Mielettömän maistuva vuokaleipä.

Keitosta tuli tosi hyvää. En ole itse mikään bataatin suuri ystävä. Vähän siis odottelin itsekin kauhunsekaisin tuntein ruuan valmistumista. Muutenkin tästä oli tulossa sekametelisoppa... Bataatin värikin on vähän arveluttava mun mielestä... Tarina päättyi hyvin. Seuraavana onkin sitten arvovaltaisen raadin kommentit. :D The Chef ei päässyt tätä ruokaa maistamaan, kun kehtasi jäädä työpalaveriin syömään pitsaa. :)

Perheen arviot:
minä: Oikeesti! Miten tästä näin hyvää tuli?
Poika: Paljon parempaa kuin mikään sun keitto aiemmin.
Tyttö: Ihan syötävää. En tosin vielä maistanut kuin kielellä...

P.s. Mikä huipuinta, tämä ruoka valmistui parissa kymmenessä minuutissa yhteistyössä pojan kanssa. Hän kuori ja pilkkoi, minä kyselin kotitalouskokeen asioita ja valmistin keittoa eteenpäin. Nämä nopeat ruuat on arkena ihan pop.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Pehmeän maistuvat kesäkurpitsa-jauhelihapihvit ovat maistuva ruoka arkeen

Mun yksi lempilisuke ruokiin on ehdottomasti kesäkurpitsa. Yllättäen täältä blogistakin löytyy paljon ohjeita sen käyttöön kuten esim. Suussa sulava kesäkurpitsakeitto ja Lisuke kesäkurpitsasta. Viimeksi käytin kesäkurpitsaa jauhelihapihveihin. Tämä nyt ei ollut omalla kohdalla vielä The Juttu, vaan sekaan tuli muutakin, joka teki koostumuksesta todella hyvän. Ohje on bongattu Yhteishyvästä. Olen muuttanut sitä hiukan.
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Kesäkurpitsa-jauhelihapihvit:
400 g naudan vähärasvaista jauhelihaa
keskikokoinen kesäkurpitsa
100 g tuorejuustoa (esim. ruohosipuli)
1 kananmuna
1 dl korppujauhoa
1 tl suolaa
mustaapippuria
öljyä

Kastike:
2 dl kermaviiliä
herkkukurkku
suolaa
mustaapippuria

Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Sekoita kaikki pihviainekset kulhossa. Vaivaa taikinaa niin kauan kunnes massa on tasainen ja kaikki ainekset ovat varmasti tasaisesti sekaisin. Tee taikinasta 10 pihviä. Muista kostuttaa käsiä kylmällä vedellä. Tällöin pihvien muotoilu on helpompaa. Paista pihvit pannulla kypsäksi tai anna pintaan väriä ja kypsennä uunissa 200 asteessa 10 minuuttia.

Kuutioi kurkku kastiketta varten. Sekoita kermaviili ja kurkku keskenään. Lisää maun mukaan mausteet. Sekoita hyvin. Tarjoile perunamuusin kera.

The Juttu oli mielestäni tuorejuusto. Se toi pihveille todella pehmeän maun. Aivan huippu koostumus! Jatkossa pihveihin pitää vaan laittaa enemmän mausteita. Meidän perhe tykkää mausteisemmasta. Mitä maustetta sinä käyttäisit?

Tuunausta:
Pihvejä tuli paljon. Tein näistä vielä illalla Köyhän miehen hampurilaisia. Paahdoin paahtoleipää ja lämmitin pihvit mikrossa. Jokainen sai laittaa väliin haluamansa mausteen iltapalalla. Tämä toimi niin hyvin, etten ehtinyt saada kuin tyhjästä lautasesta kuvan. :D
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/

Perheen arvio:
minä: Hyvää. Tuorejuusto tuo ihan koostumuksen. Kaipaa lisää maustetta.
The Chef: Ihan ok. (Ei ole jauhelihan suuri ystävä.)
Poika: Hyvää on.
Tyttö: Ihan hyvää joo.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Aikuisten kahdenkeskisessä illassa nautitaan texmex-henkisesti Nacho Platteria

Joku on ehkä huomannut, että blogi ei täyty resepteistä ja ohjeista ihan samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Ei kannata huolestua. On meillä syöty edelleen samalla tavalla uusia ja vanhoja ruokia "sekaisin", mutta en ole vaan ehtinyt blogia päivittää. Tämä syksy on TODELLA kiireinen töiden ja opiskelujen merkeissä, joten jostain on vaan pakko päästää vähän irti ja priorisoida omaa jaksamista. Mun omaa jaksamista lisää liikunta, yhteinen aika perheen kanssa ja tietty ne kahdenhetkiset ajat The Chefin kanssa. Jokainen teinilapsen vanhempi ehkä tunnistaa tässä yhden ongelman tai ehkä kaksikin. Kun oma jaksaminen on koetuksella, teini jaksaa AINA valvoa pidempään kuin vanhemmat. Siinä sitä sitten yritetään pyristellä siinä kehässä, että milloinkas ne vanhemmat saa kölliä sohvalla kahdestaan kynttilänvalossa, syödä hyvää ruokaa ja pussailla. <3 Muutenhan se pussailu teinien hereillä ollessa aiheuttaa oksennusreaktion. Siis niillä teineillä... Ei meillä vanhemmilla. :)
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Viime viikonloppuna saimme jopa sitten teinit petiin ennen meitä ja tuo aiemmin kuvailtu pääsi tapahtumaan. Olin vielä varannut meille punaviiniä ja iltapalatarpeet. Ne oli vain aikuisille, vaikka teinitkin niitä himoitsivat valmistaessani iltapalaa.

Nacho Platter:
1 tlk salsakastiketta
1 tlk mustapapuja
400 g jauhelihaa tai broilerin filesuikaleita
1 pss tacomaustetta
2 isoa paprikaa
mustapippuria
juustokuminaa
öljyä
tortillasipsejä
turkkilaista jugurttia
jalapenoviipaleita

Pilko paprikat rouheiksi paloiksi. Lisää pannulle öljyä ja kuullota paprikat. Siirrä pois pannulta. Valuta mustapavuista neste pois. Ruskista jauheliha /kypsennä broilierisuikaleet. Mausta tacomausteella, mustallapippurilla ja juustokuminalla oman maun mukaan. Lisää paprikat ja valutetut mustatpavut joukkoon. Paistele vielä hetki niin, että mustatpavutkin kypsyvät. Kaada seos pannulta tarjoiluastiaan. Tästä saa tulla iso "keko". Lisää päälle jalapenoviipaleita ja turkkilaista jugurttia. Laita tortillasipsit ja salsakastike erillisiin tarjoiluastioihin.
Tämä "hässäkkä" on aikuisten sormiruokaa. Tortillasipsiin on tarkoitus napata seosta ja salsaa sekaan. Tarviset todennäköisesti apuvälineeksi haarukan tai lusikan. Varaa myös serlaa kaveriksi. Saat ruuasta ruokaisemman vaikkapa päivälliselle tarjoilemalla nachosipsien sijaan rankiksia. Tämä ruokaa toimii hyvin aikuisten kesken sen punaviinilasillisen tai hyvän meksikolaisen oluen kera. Älä unohda sitruuna- tai limeviipaletta!

Summa summarum. Tässä arjen pyörityksessä on pakko osata olla armollinen itselle. Ottaa se hengähdystauko välillä. Kuunnella omaa sisintä ja todeta: "Sinä riität." Olen kiitollinen siitä mitä minulla on.
Onni alkaa siitä, mihin ankaruus loppuu - Mariska 
 



keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Retroruokaa - Vaarin perunalihalaatikko

Tämä ruoka oli yksi lapsuuden lempiruokiani. Vaarini teki tätä aina mummolassa, ja häneltä sainkin tämän ohjeen jo vuosia sitten hänen vielä eläessä. Tätä tulee tehtyä varsinkin talvisin perheelle. Toki tätä on tullut muokkailtua tilanteen mukaan aina kaapista löytyvien aineiden mukaisesti, mutta peruspohja säilyy aina samanlaisena.

Tein tällä kertaa hurjan ison annoksen. Lähdin itse tiistaina työpäivän päätteeksi työmatkalle Lahteen muutamaksi päiväksi. Lahdessa järjestetään Yrittäjyyskasvatuspäivät tänä vuonna, ja ne ovat tärkeä osa omaa työtäni. Toiveena on, että lapset ja The Chef saavat tästä ruuat kahdeksi päiväksi, The Chef vielä lounaaksi ja lapset päivälliseksi vielä kolmantena päivänä. Eli ainakin seitsemän ruokaa. Jääpi tästä ehkä vielä lounasta lisääkin. Meillä vaan ei enää sama ruoka tahdo kelvata kolmantena päivänä. Seuraavan ohjeen laitan teille "vain" normaalikokoisena annoksena. Siitä meillä syödään yleensä päivällistä ja vielä lounas molemmille aikuisille seuraavalle päivälle mukaan.
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Vaarin perunalihalaatikko:
400 g jauhelihaa
6-7 kiinteää perunaa
3-4 porkkanaa tai kesäkurpitsa tai hernemaissipaprikaa yms.
iso sipuli
3-4 valkosipulin kynttä (1-2 chiliä tai chilimaustetta)
5 dl lihalientä
6 maustepippuria
jauheliha- tai liha- ja grillimaustetta
suolaa
mustaapippuria
2-3 rkl vehnäjauhoja
öljyä

Kuori perunat ja viipaloi ne. Jos käytät porkkanaa, kuori ja pilko se. Kesäkurpitsa viipaloidaan. Kuori ja silppua sipulit. Jos käytät tuoreita /kuivattuja chilejä, leikkaa kanta pois ja hienonna chili siemenineen. Lisää kuumalle pannulle öljyä, sipulit ja chili. Kuullota ne. Lisää joukkoon jauheliha. Ruskista se hyvin ja mausta makusi mukaan. Lisää joukkoon vehnäjauhot. Sekoita ne hyvin jauhelihan sekaan ja kaada vesi sekaan. Lisää 1 lihaliemikuutio. Sekoita seosta, ettei jauhot pääse paakkuntumaan. Anna kiehahtaa. Kaada seos isoon uunivuokaan. Lisää maustepippurit. Lado päälle porkkanat tai kesäkurpitsat. Voit käyttää halutessasi muitakin vihanneksia. Lado perunaviipaleita ja lisää joka kerroksen päälle suolaa. Lado kaikki perunat päällekkäin. Muista se suola! Painele perunaviipaleita alaspäin kauhalla tms., jotta näet onko nestettä riittävästi. Jos nestettä ei tule enää perunoiden päälle, lisää kiehuvaa vettä riittävästi. Kypsennä 200 asteessa 1-1,5 tuntia.
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
https://arkipaskaruokaa.blogspot.com/
Tämä ruoka on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Siksi teenkin tämän useimmiten edellisenä päivänä (kuten nytkin työmatkalle lähdön takia), ja kypsennän uunissa tätä tunteroisen ja jätän uunin jälkilämmölle kypsymään yöksi.

Raadin arvio:
Puhelimen välityksellä sain kuulla pojalta, että oli tosi hyvää! <3 Se ilahduttaa äitiä. Tälle syksylle on töitä ja reissuja niin paljon, että en tykkää. Onneksi on sentään ihana työ, mutta ikävöin lapsia ja The Chefiä. Hotellit eivät niin kivoja ole.

P.s. On tämä äitinä ja vaimona oleminen hankalaa. Sitä haluaa olla läsnäoleva äiti ja kodinhengetär (kaikkialla) miehelle ;), mutta ruuhkavuodet ja antoisa, haastava työ ottaa veronsa. Onneksi tämän kaiken ei pitäisi kestää kauan. En tiedä mikä siinä on, että sitä pitää kokea huonoa omaatuntoa näistä. Tiedän The Chefin olevan onnellinen ja ylpeä siitä mitä saan tehdä ja teen, ja hän tukee mua. SILTI! On tämä naisena olo hankalaa. Tällainen avautuminen hotellihuoneen sängyllä tänään.